Häiriöitä verkon palveluissa

Perjantai-iltana toinen verkon pääpalvelimista kirjaimellisesti päästi toimintasavut ulos, mistä johtuen osassa verkon palveluita voi esiintyä häiriöitä tai tilapäistä suorituskyvyn alenemista.

Tärkeimmät palvelut, joihin palvelinvialla on vaikutusta ovat DNS- ja DHCP-palvelut. Palvelut on kahdennettu kahteen eri laitetilaan ja toimivat nyt tilapäisesti ilman kahdennusta. Tilanne on tätä kirjoittaessa vakaa, mutta nimien selvityksessä voi esiintyä viivettä ensisijaisen palvelimen ollessa pois käytöstä. IP-osoitteiden jaossa havaittiin myös lauantaiyönä tilapäisiä ongelmia, jotka korjattiin ennen aamua.

Ylläpidon sähköposteissa on myös ollut vian aiheuttamaa viivettä ja suurin osa vikailmoituksista tulee perille vasta alkuviikosta. Vika on hyvin tiedossa, eikä vikailmoituksia tästä aiheesta enää tarvita. Kysymyksiä voi lähettää korjauksen jälkeen, mikäli ongelmia vielä ilmenee.

Vikantuneelle palvelimelle on tilattu huolto ja tämän hetkinen arvio korjauksesta on tiistain 4.4.2023 aikana. Tilannetta päivitetään tähän julkaisuun.

Päivitys 4.4.2023
Seuraavana arkipäivänä tapahtuvan huollon ajankohta on 5.4.2023.

Päivitys 5.4.2023
Huoltohenkilöstä ei ole kuulunut mitään ja vikatiketti on eskaloitu.