How to use Poasnet (to be translated)

Liittyminen

Verkon käyttöönotto on pyritty tekemään helpoksi. Vaiheet ovat seuraavat:

  1. Verkkosopimuksen teko. Verkkosopimus syntyy asuntotoimistolla laaditun vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Verkon käytöllä tai käyttämättömyydellä ei ole vaikutusta vuokran suuruuteen.
  2. Verkkoyhteyden avaus. Kun vuokrasopimus on tehty, liittymä avautuu kuin itsestään. Muuton hetkellä verkkoyhteys on kytkettynä ja asukkaan tarvitsee vain liittää laitteensa verkkojohdon kautta asunnon verkkorasiaan. Jollei yhteys näin kivuttomasti muodostu, auttaa asiassa asuinkohteen ystävällinen verkonvanhin, jonka puoleen on suotavaa ongelman tiimoilta kääntyä.Yhden laitteen kytkeminen verkkoon vaatii asuntoon ainoastaan verkkojohdon. Mikäli sellaista ei jo entuudestaan omista, voi verkonvanhimmalta kysyä tällaista lainaan. Näitä ei kuitenkaan kaikissa kohteissa ole tarjolla, joten asukas voi joutua hankkimaan oman. Johdon hinta on noin euro per metri.Mikäli toiveena on saada useampi laite kerrallaan internetiin, tai muodostaa yhteys asunnon sisällä langattomasti, on syytä hankkia lisälaitteita. Sivustolla on lyhyt ohjeistus näiden valitsemiseen.
  3. Arjesta nauttiminen. Kun kaikki halutut laitteet on saatu verkkoon saakka, arki voi alkaa. Mikäli kaikki sujuu ongelmitta, on seuraava ja viimeinen vaihe vuosien päästä koittavan poismuuton alla tapahtuva korvaavan internet-yhteyden metsästys.

Huomaa, että verkonvanhimmat ovat vapaaehtoisiksi ilmoittautuneita kanssa-asukkeja eivätkä sidottuja alati päivystämään muiden asukkaiden liittymistoiveita. Verkonvanhin on enimmäkseen tavoitettavissa, mutta esimerkiksi loma-aikana se voi vaatia useammankin päivän. Jos palvelu on ripeää, käy kiittäminen paitsi onnea, myös asianomaista asiakapalveluaktiivia!

Pidemmän poissaolon aikana on tavanomaista, että verkonvanhin järjestää itselleen sijaisen. Näin käydessä tieto näkyy talon ilmoitustaululla (tai kodinportissa) ja myös tällä nettisivulla.

Arki

Tekniikka

Poasnet on yhteydessä ulkomaailmaan Funet-runkoverkon kautta. Yhteys on kahdennettu paitsi Funetin myös meidän toimestamme. Tampereella sattuvassa yhteyshäiriötilanteessa liikenne siirtyy kulkemaan varayhteyden kautta. Tämä mahdollistaa myös laitehuoltojen tekemisen sen näkymättä loppukäyttäjälle saakka.

Liikennettä ei rajoiteta: jokainen yhteyslaite on käytännössä suoraan Internetin armoilla. Tämän johdosta tietoturvaan panostaminen on ensiarvoisen tärkeää. Ajantasaisen palomuurin ja virustorjunnan käyttö on välttämätöntä.

Verkko on nopea. Teoriassa ja käytännössäkin.

  • Yhteysnopeus ulkomaailmaan: 100Gbit/s
  • Yhteysnopeus asuinkohteisiin: 10Gbit/s
  • Yhteysnopeus asuntoon:  1Gbit/s (1000MBit/s)

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sinun lisäksesi yhdeksän naapuriasi saavat käyttää yhteyttä mielensä mukaan ennen kuin yhdennentoista liikennöinti voi aiheuttaa huippunopeuksien alentumaa. Edelleen, jotta muissa kohteissa näkyisi ruuhkaoireita, tulisi aktiivitehokäyttäjiä olla vastaavin määrin linjoilla kymmenessä kohteessa samanaikaisesti.

Käytännössä tähän vaaditaan monen monta käyttäjää enemmän, sillä liikennöinti on tyypillisesti katkonaista. Esimerkiksi tämän ohjesivun lataus kesti todennäköisesti alle sekunnin, kun lukemisensa ottaa minuutteja. Omalta osaltaan piikkejä pienentävät myös yhteyslaitteet, sillä ei ole tavatonta, että ne eivät jaksa verkon huippunopeuksissa mukana.

Palvelut

Asukkaalle tarjottavat palvelut.

  • Julkisia IP-osoitteita: 2 kappaletta per asunto (jako DHCP:lla, ei kiinteäksi luvattava)

Ongelmatilanteet

  • Mikäli liittymä ei toimi oikein, etkä pysty ongelmaa ratkaisemaan esimerkiksi asetukset korjaamalla tai rikkoutuneen laitteen korvaamalla, ota ensisijaisesti yhteyttä oman asuntokohteesi verkonvanhimpaan. Hän voi taitojensa ja vapaa-aikansa rajoissa auttaa tunnistamaan ja ratkomaan ongelman.
  • Vian ollessa verkkotekninen, esimerkiksi rikkoutunut kytkin laitetilassa, tieto siitä välittyy verkonvanhimmankin kautta ylläpidolle.
  • Yleisluontoisissa ongelma- ja epäselvyystilanteissa apua voi kysellä myös sähköpostitse osoitteesta helpdesk@poasnet.fi.

Irtisanominen

Yhteyden irtisanominen päättää sopimuksen tekohetkellä alkaneen vastuun verkon käytöstä. Se astuu voimaan Poasnetin liittymäehtojen mukaisesti asunnon vuokrasopimuksen irtisanomisen yhteydessä.

Mikäli asukkaalla on lainassa laitteistoa, kuten tavanomaisimmin verkkokaapeli, tulee tämä palauttaa viimeistään irtisanomisen yhteydessä. Kaapelin tapauksessa tämä käy helposti pujottamalla johto verkonvanhimman asunnon postilokeroon toimituksen yhteydessä.

Oppaat

Laajakaistareitittimen hankinta

Laajakaistareititin (joskus myös langaton tukiasema) on laite, joka mahdollistaa yhden tai useamman yhteyskoneen yhdenaikaisen yhdistämisen internetiin niin verkkojohdoin kuin langattomastikin. Yhden verkkoyhteyttä tarvitsevan laitteen talouksissa reititin voi olla tarpeeton, mikäli konetta ei ole tarvetta liikutella.

Reitittimen käyttöönotto on kivutonta. Laite sijoitetaan asunnon verkkorasiaan liitetyn johdon jatkeeksi ja siihen asetetaan oikeat asuntokohtaiset verkkoasetukset, jonka jälkeen se huolehtii kaikesta meno- ja paluuliikenteestä internetiin. Muut laitteet, jotka halutaan verkkoyhteyden piiriin, voidaan määrittää reitittimen luoman lähiverkon käyttäjiksi. Tämän myötä ne saavat kauttaan käyttökelpoiset asetukset ja yhteyden paitsi internetiin, myös muihin saman lähiverkon laitteisiin. Lähiverkko mahdollistaa esimerkiksi pelaamisen ja tiedostojen siirron koneiden välillä. Reitittäväksi kutsuttu ratkaisu aiheuttaa sen, että lähiverkko on internetin suuntaan näkymätön – kaikki kodin koneet jakavat saman IP-osoitteen.

Ominaisuudet

Tyypillisin markkinoilla oleva reititin sisältää neljä LAN-porttia ja tuen langattomille WLAN-yhteyttä käyttäville koneille. Suorituskyky ja ominaisuudet vaihtelevat, mutta jo muutamalla kymmenellä eurolla saa reitittimen, joka riittää kivuttomaan peruskäyttöön. Lisäinvestoinnilla saatavia ominaisuuksia ovat tyypillisesti USB-portit tulostimelle tai ulkoiselle kiintolevylle, nopeammat yhteydet mahdollistavat verkkoliitännät sekä lisäteho, joka takaa laitteen toimimisen intensiivisemmässäkin käytössä.

Toimiakseen Poasnetissä kelvollisesti, riittää, että reititin tukee RJ-45-liitäntäistä 100/1000 megabitin nopeuksista yhteyttä internetin suuntaan. Erilaisesta verkkotekniikasta johtuen puhelinpistokkeeseen kytkettävä ADSL-modeemi ei täytä tätä vaatimusta, eikä sitä siksi tule käyttää tähän tarkoitukseen.

Laitteita

Syksyllä 2019 halvimmat uudet reitittimet maksavat alimmillaan 20 euroa. Tällainen laite tarjoaa tyypillisesti 100 megabitin yhteysnopeuden verkkojohdolla yhdistettäviin laitteisiin ja internetiin sekä jopa 150-300 megabitin langattoman yhteyden. Laitteiden suorituskyky ei välttämättä riitä tehokäyttäjälle, mutta jollet tiedä tarvitsevasi parempaa, tämä on todennäköisesti riittävä ratkaisu. Poasnetistä täyden hyödyn saadaksesi kannattaa kuitenkin panostaa sellaiseen laitteeseen, joka juttelee internetin suuntaan vähintään tätä teoreettista maksimiamme olevaa 1000 megabitin vauhtia, tällaiset laitteet kun eivät merkittävästi enempää maksa.

  • Laite-ehdotuksia: tulossa.

Mikäli tarpeensa osaa määritellä tarkemmin, on tarjolla myös hintavempia vaihtoehtoja. Lisäominaisuuksien joukossa on joskus nettiliikenteen suodatusta helpottavia asetuksia, kuten lapsilukko, tai optimoinnin mahdollistavia priorisointityökaluja. Lisäeuroilla saa myös suorituskykyä.

  • Laite-ehdotuksia: tulossa.

Tiedostavalle käyttäjälle on tarjolla vanhenemista uhmaavia, hintavia laitteita, joissa riittää ominaisuuksia. Alempaan hintaluokkaan erona 90 euron ja sitä kalliimpien reitittimien ominaisuuksia ovat halvempia varmemmin nopeasti toimiva yhteys raskaassakin käytössä, sekä liitännät, joilla reitittimestä voi tehdä verkkoaseman tai -tulostimen. 4g-varayhteysoptio voi sekin puhutella, jollei muuten niin jälleenmyyntiarvon kasvattajana. Lisäksi nopeamman sisäverkon ja tulevaisuudessakin vikkelän internet-yhteyden takaavia 1000 megabitin nopeuteen pystyviä verkkoportteja on useimmissa malleissa. Kuitenkin käytännössä: jollet tiedä tarvitsevasi, on tämän hintaluokan laite yliampuva.

  • Laite-ehdotuksia: tulossa.

Laite-ehdotukset on syytä nauttia suolan kanssa, sillä kaikista ei ole käyttökokemuksia. Tuotteet on listattu, jotta lukija saisi kuvan siitä, minkälaisia laitteita eri hintaluokissa on olemassa ja osaisi erottaa laajakaistareitittimet muista verkkolaitteista.

Lisäksi, vaikka reitittimet ovat yksinkertaisia asentaa ja käyttöönottaa, kannattaa ensimmäiseen asennuskertaan varata hetki ja lukea laitteen mukana tulevat ohjeet huolella läpi. Tämä on tarpeen jotta yhteys internetiin muodostuisi turvallisesti, varsinkin tapauksissa, joissa käyttöön halutaan langaton verkko. WLAN on syytä salata hyvin, jottei lähiverkko avaudu naapureille, joten tutustu käyttöohjeisiin.

Jatkoluettavaa aiheesta kiinnostuneelle tarjoaa mm. Wikipedia: lue lisää reitittimistälähiverkosta ja WLAN-yhteydestä.